|
NAPANDERIN TARINA
Kirjoittanut Martti Servo
Martti Servo & Napander Fan Clubin johtoporras lähestyi minua
loppusyksystä, ja pyysi kirjoittamaan jonkinlaisen orkesterin historiikin.
Ryhdyin urakkaan mielelläni. On hyvä ajoittain pysähtyä luotaamaan
menneisyyttä lyijykynällä. Määritellä kuljettu reitti reimarin
tarkkuudella syväystä koko ajan tarkkaillen.
Koskettelen tässä Napanderia silkkihansikkain sekä näppylähanskoin.
Ajoittain turvaudun puhtaanapitoalalla suuren suosion saavuttaneisiin
kumirukkasiin. Toisinaan se vain on niin, että käsiä on suojattava
perusteellisesti roiskeilta välttyäkseen.
Tyylillisesti päädyin useampiosaiseen jatkokertomukseen. Osia julkaistaan
Fan Clubin toimesta sitä mukaa, kun niitä valmistuu. Toivottavasti
nautitte yhteisestä matkastamme.
Pekankärjessä 15.12.2008
Martti Servo, artisti
OSA 1: VAPAUTEEN NUO SIIVET KANTAA
Useita auringonkiertoja sitten elettiin aikaa, jolloin kevyen musiikin
puutarhassa alkoi rehottaa. Kaikenlaiset eksoottiset kukkaset sekä
rikkakasvit saivat ylenmäärin voimaa väkevänä helottavalta uuden ajan
auringolta.
Elettiin punkin jälkeistä postpunktuaalista aikaa. Ensin uusi aalto
kasteli kaikki kasvannaiset, sitten futuristinen elektropop sekä
kotimainen raskasmetalli tarjosivat pistokkaille selkeän kasvamisen
poljennon. Tähän maailmaan tömähti kitaristi Mauno Ensio Tiira.
Mauno oli oman tiensä kulkija. Hän tapasi kertoilla omakohtaisia
sattumuksia Suomen sodasta vuosilta 1808-09, ellei sitten juuttunut
Nuijasodan pyörteisiin. Maunon sukulaiset olivat nimittäin olleet
organisoimassa vastarintaa kruunun voudeille.
Joka viides vuosi piti varustaa yksi hevosmies Ruotsin sotiin. Moinen
koetteli kohtuuttomasti vapaata talonpoikaa. Hevoset olivat kalliita,
puhumattakaan muonamiehistä, jotka piti päästää tapettaviksi kontti täynnä
matkaeväksiä. Päälle tulivat vielä normaalit kruunun kymmenykset.
Moinen meno ei voinut jatkua.
Kuningas oli luvannut suojella asujamistoa asevoimin näillä raukoilla
rajoilla vastikkeeksi veronkannosta. Laihoja olivat olleet sotamiesten
hauikset ja harvassa metalliset kypärät isänmaamme etäisillä
viljavainioilla. Säännöllisesti tulivat venäläiset rosvojoukot ja
ryöväsivät vuoden tulon. Ei vastannut kuningas Tiirojen huutoon. Suojelu
oli hoidettava itse ja samalla pikkaisen naputeltava vouteja
ropsinpätkillä päälakeen.
Tämmöinen ei kuitenkaan kiinnostanut Maunoa, jonka veri veti musiikin
pariin. Mauno siirtyi etelään. Siellä hän vastasi artisti Martti Servon
viestiin,joka oli jätetty vastaperustetun Helsingin yliopiston
ilmoitustaululle. Siinä pyydettiin kitaristeja ilmoittautumaan väkevän
soitannon merkeissä.
Maunon ja Martin tapaaminen olisikin lopulta järjestyvä eräässä kahvilassa
Helsingissä venäjänvallan vakiinnutettua asemansa Suomen alueella.
OSA 2: MIELIALOJA ETELÄ-KARJALASSA
Martin ja Maunon ensitapaamisesta ei ole paljon kerrottavaa. Ne olivat
kuplivia, kiehuvia vuosia.
Autonomian ja kansallisuusaatteen hengessä Martti oli päättänyt sanoittaa
suomeksi. Kustantajat kuitenkin suosivat edelleen ruotsinkieltä, eikä
mahdollisuuksia julkaisutoimintaan juurikaan ilmaantunut. Kaiken lisäksi
Martti yritti näppäillä bassoa, mikä oli tuhoontuomittu yritys. Laulanta
yhdistettynä bassonsoittoon on vaikea laji.
Ensitapaamisesta jäi kuitenkin mukava tunnelma. Niinpä Martti ja Mauno
lupasivat ottaa yhteyttä toisiinsa myöhempänä ajankohtana. Ja näin oli
myös käyvä.
Samoihin aikoihin basisti Erkka Johannes Alonen vaelsi pitkospuita syvällä
Karjalassa. Erkka oli tavannut Imatralla älykkään runoudesta kiinnostuneen
ylioppilaan, Elias Lönnrotin. Miesten ajatukset kansallisesta heräämisestä
sekä muinaissuomalaisten tärkeydestä kävivät yksiin. Niinpä Erkka lähti
Eliaksen völjyyn - vuosikausiksi Karjalaan samoilemaan, lauluja ja
tarinoita muistiinmerkitsemään.
Näillä matkoilla Erkka kuuli ensimmäistä kertaa laulettavan Martti Kalevi
Servosta – palomestarista Ilmarisen Sampo-työmaalla. Tämä tarina kuitenkin
sivuutettiin ja lopulta unohdettiin muinaislegendojen sivupolkuna. Siinä
seppä Ilmarisen takoma Sampo tuntui paikallistuvan Hämeen ja Savon
ikiaikaisille taistelulinjoille Kälän rälssiin. Tämä ei tuon ajan tiedon
mukaan voinut maantieteellisesti pitää paikkaansa.
(Näin jälkikäteen voin todeta, että laulannassa oli perää. Noina vuosina
oli helppoa saada töitä suojelualalta. Martilla oli takanaan kattavat
palo- ja pelastuskurssit Upinniemestä, joten hommia kyllä heltisi.
Ilmarinen ei perään kysellyt).
Mutta kirja niiltä Erkan ja Eliaksen reissuilta syntyi. Kalevala. Kirjahan
on upea, mutta sen julkaiseminen synnytti miesten välille pahansuopuuden
vuoksen, jota ei koskaan yrityksistä huolimatta pystytty ylittämään.
Erkkaa ei mainita yhdessäkään Kalevalaa käsittelevässä artikkelissa, saati
sitten itse eepoksessa.
Ainoana palkkionaan Erkalla on näiltä vuosilta nykyisen Svetogorskin
seudulla iskeneet selkäkivut. Kivut, joitten vuoksi hän tänäkin päivänä
soittaa bassoa mieluiten istuvassa asennossa minimoidakseen soittimen
selälle aiheuttaman rasituksen.
Sortovuosien koittaessa alkoivatkin Erkka Johannes Alosen mielessä itää
ajatukset musiikin tekemisestä. Vielä ei aika kuitenkaan ollut kypsä
Napanderin muotoutua.
OSA 3: MAAILMANKUVA MUOTOUTUU
Olen tähän saakka Napanderin tarinaa kirjatessani noudattanut orjallisesti
kronologista lähestymistapaa. Luonnollista olisi jatkaa eteenpäin.
Edellisen luvun päättyessä saavutimme 1800-luvun lopun – nyt olisi edessä
kuohuva viime vuosisata, ja sen vaikutukset Napanderin muovautumiselle.
Joudun kuitenkin ottamaan askelen taaksepäin. Täysin välttämätöntä on
tehdä kurkistus Valistuksen aikaan. Sir Isaac Newtonin ohella tieteen
eteenpäinkatsovaa historiaa tehtiin myös Itä-Ruotsin alueella, joka
nykyään Suomena tunnetaan.
1740-luvulla Mauno Ensio Tiira oli jo siirtynyt etelän rintamaille
kitaranvalmistusta oppimaan. Koska kuningas oli tuolloin käynnistänyt
rajaseutujen asuttamiseen tähtäävän projektin, oli sivistys ja
luottavainen elämänmeno ulottunut jo varsin kauas pohjoiseen. Kaikki eivät
tunteneet pakottavaa vetoa etelään. Pohjoisessa vaikuttivat urkuri Hannu
Ilari Muukkula sekä rumpali Juha Erik Lötjönen.
Hannua ja Juhaa kohtasi tuolloin melkoinen onnenpotku. Ranskan Akatemia
oli päättänyt aloittaa kolmiomittaukset Torniojokilaaksossa. Paikka oli
sopiva ratkaisemaan jo vuosikymmeniä jatkuneen kiistelyn maapallon
todellisesta muodosta. Etäisyydet eivät tuntuneet maantieteilijöiden
mielestä täsmäävän. Oliko maa sittenkään täydellinen pallo?
Akatemia lähetti tieteellisen retkikunnan Pelloon, ja siellä Hannu ja Juha
pestautuivat mukaan ammattikoulupohjalta. Summamutikassa ja kertaheitolla
he pääsivät tekemään järkähtämätöntä tieteenhistoriaa, joka tänäkin
päivänä merkkipaaluna seisoo geologian ja maantieteen aikakirjoissa.
Kuten nykyään tiedämme, ovat pohjoisen asukkaat mutkatonta ja sosiaalista
väkeä. Hannulle ja Juhalle ei tuottanut minkäänlaisia vaikeuksia liittyä
ranskalaisten porukoihin. He opastivat muukalaisia Lapin tavoille ja
saivat itse melkoisen kurssin ranskalaisen keittiön saloihin. Sekä Hannu,
että Juha tunnetaankin nykypäivänä Napanderin herkkusuina.
Mutta miten kävi kolmiomittauksessa? " Tulipahan todistettua, että maa on
navoiltaan litistynyt pallo". Noin menneitä muisteli rumpali Juha
Lötjönen, kun häntä tätä historiikkia varten haastattelin.
OSA 4: TOIMELIAISUUTTA JA AATEHISTORIAA
Autonomian aika oli nykytietämyksen valossa monilta osin siunauksellinen
ajanjakso maamme historiassa. Snellmanilaisuus heräsi yleismaailmallisten
nationalististen virtausten vanavedessä, oma raha, posti ja monet muut
suvereenin valtion tunnusmerkit saivat syntynsä ja keisarillisen
siunauksensa. Puhumattakaan kansanedustuslaitoksen sekä puolueitten
kehittymisestä 1900-luvun ensivuosina.
Noihin aikoihin kitaristi Mauno Tiira oli asettunut Loviisaan. Itäisen
Suomenlahden satamat olivat tuolloin vilkkaita kauppapaikkoja – pohjukan
paisuva suurkaupunki Pietari tarvitsi koko ajan lisää hyödykkeitä, eivätkä
meikäläiset satamat jääneet paitsi tästä toimeliaisuudesta. Tavaravaihdon
ohella myös aatteet ja kulttuuri sekoittuivat satamakaupungeissa.
Valkon satamassa Mauno tutustui texmexiin. Tämä Amerikan sulatusuuneissa
muovautunut musiikki ei suoranaisesti villinnyt suomalaisia, mutta se sai
basisti Erkka Alosen innostumaan. Selkävaivainen Erkka opetteli soittamaan
congia Maunon näppäillessä kitaraa. Karjalan maisemat sekä sikäläinen
laulunparsi välkkyivät ja soivat kuitenkin edelleen Erkan tajunnassa.
”Itkuvirsien muokkaaminen mollista duuriin oli kova paikka”, muistelee
Erkka ensimmäisiä harjoituksiaan Maunon kanssa.
Nationalismi ja uudet aatteelliset virtaukset voimistuivat Suomen ohella
myös Venäjällä. Kaikkia Suomen suurruhtinaskunnalle luovutettuja
etuisuuksia ei jättiläisvaltion johtopaikoilla enää katseltu hyvällä.
Seurasi kurinpalautusten aika, jota nykyään sortovuosiksi kutsutaan.
Lopulta etupiirien varjelu niin siirtomaissa kuin keskisessä Euroopassakin
johti maailmanpaloon.
OSA 5: VELI VASTASSA VELJEÄ
Erkka Johannes Alonen ja Mauno Ensio Tiira olivat molemmat näköalapaikalla
ensimmäisen maailmansodan syttyessä. He olivat kosmopoliitteja, käyneet
muun muassa Tallinnassa esiintymismatkalla – matkalla jolla myös Martti
Kalevi Servo soitti saksofonia.
Itsenäisyysajattelu oli tuolloisessa Suomessa levinnyt jo yliopisto- ja
intellektuellipiirien ulkopuolelle. Eri näkökannat riitelivät keskenään,
mutta ylipäätään tällainen toiminta sopi erinomaisesti Saksan
ulkopolitiikkaan. Saksa oli sodassa Venäjän kanssa, joten kaikenlainen
hämmennyksen herättäminen Suur-Venäjän läntisissä osissa oli sille
suotavaa. Saksa tuki suomalaisten aktivistien pyrkimyksiä muun muassa
kouluttamalla suomalaisia miehiä asekuntoisiksi jääkäreiksi.
Tämä kehitys sai Erkka Alosen ja Mauno Tiiran julkaisemaan kaukonäköisen
ja valitettavan vähälle huomiolle jääneen pamflettinsa nimeltään ”Suomen
suunta”. En käy tässä selostamaan kirjoituksen kaikkia puolia, referoin
vain pari näkökohtaa.
Erkka ja Mauno kirjoittavat muun muassa näin: ”Luuleeko Suomi-poika
todella, jotta Saksa heitä hyvää hyvyyttään koulitsee ja torrakoin
varustaa? Ehei. Taas on Suomi suurvaltain pelinappulana ja kohta ryskyy
sodan melske ja hurma verisenä rintamana ylitsemme.”(Mauno ja Erkka olivat
tässä jo täysin omaksuneet globaalin näkökulman – syy- ja seuraussuhteet
maailmanpolitiikan shakkilaudalla levitettiin kaikkien nähtäviksi).
Parivaljakko hämmensi kiehuvaa kattilaa vieläkin syvemmältä: ”Ja Suomen
köyhän ei pidä aseisiin tarttuman ja vaaleilla valittua hallitusta
kaataman. Lain kunnioitus ja rauhanomainen kansanvalta olkoon
menestystekijämme nyt ja tulevaisuudessa.”
Teksti on vanhahtavasta kieliasustaan huolimatta näkemyksiltään
huikaisevan modernia ja pelottavan kauaskantoista. Täytyy muistaa, että
tuossa vaiheessa ei Suomi ollut vielä julistautunut itsenäiseksi,
Venäjällä ei vielä ollut tapahtunut vallankumousta eikä punakaarteja oltu
perustettu Suomeen. Pamfletti sai etelän keskuksissa makulatuurin
statuksen, mutta onneksi pohjoisempana teksti tavattiin tarkkaan sen sinne
saavuttua muutamia vuosia myöhemmin.
Rumpali Juha Erik Lötjönen oli nimittäin Kokkolan Ykspihlajassa tavannut
seutukunnan ainoan punikin, Juusteeni Karttusen. Hänellä oli agitaattorin
mieli ja Juha taas avoin kaikelle uudelle, sen oli pitkä
kolmiomittausretki ranskalaisten kanssa opettanut. Juusteeni iskostikin
Juhan mieleen muutamia ajatuksia.
Samanaikaisesti urkuri Hannu Ilari Muukkula oli kuullut Saksaan lähtevistä
jääkärioppilaista. Koska saksalainen insinööritaito ja koneenrakennus
kiinnostivat, oli Hannu jo päättänyt lähteä mukaan. Näytti selkeästi
siltä, että Hannu ja Juha olivat päätymässä vastapuolille tässä Suomen
historian käännekohdassa. Veli veljeä vastaan – ystävät rintamalinjain
vastapuolilla.
Näin ei kaikeksi onneksi kuitenkaan käynyt. He lukivat Alosen ja Tiiran
pamfletin ”Suomen suunta”. Oli aika Hannun ja Juhan muuttaa etelään.
OSA 6: KUBISMIA JA KUUMIA RYTMEJÄ
En tässä sen tarkemmin käy analysoimaan Suomen sisällissotaa 1918. Viime
vuosina aiheesta on julkaistu huomattavia määriä tutkimuksia ja
kirjallisuutta, jotka kyllä tarjoavat valveutuneelle lukijalle riittävän
tietopohjan kattavan kuvan määrittelemiseksi.
Napanderin osalta todettakoon kuitenkin pari ilmiselvää asiaa: Erkka
Alosen ja Mauno Tiiran pamflettia ”Suomen suunta”(Tiira-Tuote, vol
1.v.1916) ei otettu todesta. Venäjän vallankumouksen peräaallossa
punakaartit perustettiin, osa kansasta nousi kapinaan minkä vastapuoli
verisen sisällissodan myötä kukisti. Näkijöitä ei aina omana aikanaan
kuunnella – tämän nämä traagiset tapahtumat hyytävällä tavalla todistavat.
Kansan eheytyminen ja vaurastuminen pääsi kuitenkin käyntiin rivakasti.
Uudet tuulet puhalsivat - jatsi saapui Suomeen. Hannu Muukkula ja Juha
Lötjönen omaksuivat nopeasti kiivaat rytmit. He houkuttelivat congataituri
Erkka Alosen mukaan poikien pumppuun, ja siitä saikin alkunsa
vuosikymmenien yhteistyö, joka edelleen on elinvoimainen. Mauno Tiira sen
sijaan jatkoi texmexin parissa laajentaen omalla tahollaan kitarakokeilut
valokuvauksen puolelle. Neuvostoliitosta kulkeutui Suomeen edullisia
saksalaisten Leica-kameroitten kopioita, jotka tarjosivat kitaristille
mahdollisuuksia aivan uudentyyppiseen taiteelliseen ilmaisuun. Maunon
selfportrait-sarja mustavalkoiselle kinofilmille on aikansa klassikko.
Nämä kaikki ovat esimerkkejä yhteiskunnan ilmapiirin vapautumisesta ja
raikkaasta leikkisyydestä. Rohkeimmissa piireissä saatettiin jopa
sisällissodasta pikkaisen vitsailla. Rumpali Juha Erik Lötjöstä kutsuttiin
tuolloin – ja ajoittain edelleenkin - ”vääpeli” Lötjöseksi. Olihan
Ykspihlajan ainoa punikki Juusteeni Karttunen häntä aikanaan houkutellut
kaartilaiseksi ryhmänjohtotehtäviin.
Ja toden totta. Kyllähän Juhan topakat otteet liikanimelle perusteen
antavatkin.
Jatkuu...
|
